Uute-eritelmä on lyhyt asiakirja. Laji, kasvinosa, suhde, merkkiaineen prosenttiosuus, liuotin, kantaja-aine, kourallinen raja-arvoja. Jokaisen rivin takana on päätös, jonka joku on tehnyt tehtaassa, ja päätökset vaikuttavat toisiinsa: kun liuotin vaihtuu, merkkiaineen prosenttiosuus liikkuu; kun kuivausmenetelmä vaihtuu, liukoisuus muuttuu; kun raaka-aineen partikkelikoko vaihtuu, sekä uuttoaika että saanto muuttuvat. Prosessin ymmärtävät ostajat neuvottelevat oikeista muuttujista. Ne, jotka eivät ymmärrä, päätyvät vertaamaan kahta lukua, jotka on tuotettu eri reittejä eivätkä ole lainkaan vertailukelpoisia.
Tämä opas käy läpi kasviuutteiden valmistuksen siinä järjestyksessä kuin se todella tapahtuu, saapuvasta kasvimateriaalista sinetöityyn jauhetynnyriin, ja merkitsee kohdat, joissa ostaja voi tarkastaa, kysyä tai määritellä. Opas keskittyy tarkoituksella prosessiin: kahden hallitsevan liuotinreitin strateginen vertailu on CO2- ja etanoliuuton vertailuoppaassamme, ja sitä, miten suhteet ja merkkiaineet määritellään ja miten niitä käytetään väärin, käsitellään yksityiskohtaisesti uutteiden standardointioppaassa.
Vaihe 1: raaka-aineen esikäsittely
Mikään myöhempi vaihe ei pelasta huonoa lähtöainetta. Tämä vaihe ratkaisee suurimman osan siitä, millainen valmis uute on.
Tunnistus. Kasvi on varmistettava ilmoitetuksi lajiksi ja ilmoitetuksi kasvinosaksi. Saman kasvin juurella, lehdellä, kukalla, hedelmällä ja kuorella on erilaiset ainesosaprofiilit, ja yhden korvaaminen toisella on alan vanhimpia väärentämisen muotoja. Varmistus tehdään tavallisesti makroskooppisesti ja aistinvaraisesti, ja sitä tuetaan kromatografisella sormenjäljellä silloin, kun arvo tai riski sitä edellyttää.
Puhdistus ja lajittelu. Kivien, mullan, metallin, vieraan kasvimateriaalin ja vaurioituneen materiaalin poisto. Rikkakasvikontaminaatio ei ole kosmeettinen ongelma: useissa yrttiryhmissä sadon mukana korjatut rikkakasvit ovat kasvitoksiinikontaminaation lähde, minkä vuoksi sekä peltokurilla että puhdistuksella on merkitystä.
Kuivaus ja kosteuden hallinta. Tavoitekosteuden ylittävänä saapuva materiaali joko kuivataan lisää tai se pilaantuu. Kuivauslämpötila on itsessään laatupäätös, koska lämpö haihduttaa haihtuvia yhdisteitä ja voi hajottaa lämpöherkkiä ainesosia.
Hienonnus. Jauhatus tai leikkuu määriteltyyn partikkelikokoon. Pienemmät partikkelit uuttuvat pinta-alansa ansiosta nopeammin ja täydellisemmin, mutta liiallinen hienoaines aiheuttaa suodatusongelmia, kanavoitumista perkolaatiokolonneissa ja ääritapauksessa tiivistyneen pedin, jonka ohi liuotin virtaa sen sijaan, että kulkisi sen läpi. Hyvä valmistaja tavoittelee jakaumaa, ei enimmäisarvoa.
Erän homogenointi. Saapuvien erien sekoittaminen yhtenäiseksi lähtökoostumukseksi; näin valmistaja tasaa satovuosien vaihtelun ennen kuin se ehtii eritelmäänne.
Ostajan kysymykset tässä vaiheessa: mikä kasvinosa on kyseessä, mikä on alkuperäalue, mikä on saapuvan materiaalin hyväksymiseritelmä, testataanko lähtöaine torjunta-ainejäämien ja raskasmetallien varalta ennen uuttoa vai vasta sen jälkeen, ja mikä on partikkelikoon tavoite. Viimeinen kysymys erottaa ne, jotka ajavat prosessia, niistä, jotka myyvät sitä eteenpäin.
Vaihe 2: liuottimen valinta
Liuotin on koko ketjun seurauksiltaan merkittävin yksittäinen päätös, koska se määrää, mitkä molekyylit lähtevät kasvista ja mitkä jäävät jäljelle. Liuottimen valinta noudattaa polaarisuutta: polaariset liuottimet irrottavat polaarisia yhdisteitä, poolittomat lipofiilisiä, ja seokset asettuvat näiden väliin.
- Vesi. Uuttaa polysakkarideja, joitakin glykosideja, kivennäisaineita, tanniineja ja vesiliukoisia happoja. Edullinen, täysin elintarvikekelpoinen, ei liuotinjäämäkysymystä. Haittapuolet: lipofiilisten vaikuttavien aineiden alhainen saanto, suuri mikrobiologinen riski uuton aikana ja suuri vesimäärä, joka on haihdutettava jälkikäteen, mikä tarkoittaa lämpöä ja kustannuksia.
- Etanoli ja vesi-etanoliseokset. Teollisuuden työjuhta. Etanolin ja veden suhdetta muuttamalla polaarisuutta voidaan säätää laajalla alueella, minkä vuoksi eritelmissä ilmoitetaan prosenttiosuus – samasta kasvista tehty 30-prosenttinen vesi-etanoliuute ja 80-prosenttinen ovat aidosti eri tuotteita. Etanoli on hyvin hyväksytty elintarvike- ja ravintolisäkäytössä, ja se on helppo ottaa talteen ja käyttää uudelleen.
- Glyseriini. Käytetään, kun valmiin tuotteen on oltava alkoholiton. Uuttoteho on monien ainesosien osalta heikompi, ja glyseriini jää tuotteeseen kantaja-aineeksi.
- Ylikriittinen CO2. Erinomainen haihtuville ja lipofiilisille fraktioille, ei jätä liuotinjäämiä, toimii kohtuullisessa lämpötilassa. Heikompi polaarisille ainesosille, ellei lisätä apuliuotinta, kuten etanolia. Pääomavaltainen, mikä näkyy siinä, mihin sitä käytetään.
- Muut orgaaniset liuottimet. Asetonia, heksaania ja muita esiintyy joissakin teollisissa prosesseissa. Niiden käyttö elintarvikesovelluksissa on EU:ssa säänneltyä, ja siellä missä ne ovat sallittuja, sovelletaan jäämärajoja. Jos toimitusketjussanne esiintyy muuta liuotinta kuin vettä, etanolia tai CO2:ta, liuotinjäämätesti ei ole valinnainen – se on eritelmä.
Kaksi asiaa kuuluu sopimukseen liuottimesta riippumatta: nimetty liuotin ja sen pitoisuus sekä liuotinjäämän raja-arvo testimenetelmineen. Uute, josta kerrotaan vain ”liuotin: alkoholi”, on puutteellisesti määritelty, ja ”liuotinvapaa” markkinointi-ilmauksena ei tarkoita mitään ilman jäämälukua.
| Reitti | Sopii parhaiten | Tyypilliset vahvuudet | Huomioon otettavat kompromissit |
|---|---|---|---|
| Vesi / vesipohjainen | Polysakkaridit, vesiliukoiset glykosidit, perinteiset haudukeprofiilit | Ei liuotinjäämiä, vähiten sääntelykitkaa, alhainen panoskustannus | Lipofiilisten vaikuttavien aineiden alhainen saanto; mikrobien hallinta uuton aikana; suuri haihdutuskuorma |
| Vesi-etanoli | Suurin osa polyfenoleista, flavonoidit, useimmat standardoidut ravintolisäuutteet | Säädettävä polaarisuus, korkea saanto, talteen otettava liuotin, laaja hyväksyntä | Tarvitaan liuottimen talteenottolaitteisto; etanolijäämä on dokumentoitava |
| Väkevä etanoli | Hartsit, vähemmän polaariset ainesosat, jotkin oleoresiinit | Kohtalaisen lipofiilisten fraktioiden tehokas uutto | Irrottaa klorofylliä ja vahoja; voi vaatia lisäpuhdistusvaiheita |
| Ylikriittinen CO2 | Haihtuvat aromifraktiot, lipofiiliset vaikuttavat aineet, oleoresiinit | Ei liuotinjäämiä, pieni lämpökuorma, selektiivinen | Heikko polaarisille vaikuttaville aineille ilman apuliuotinta; pääomakustannus; suppeampi soveltuvuus |
| Glyseriini | Alkoholittomat valmiit tuotemuodot | Kuluttajaystävällinen ainesosamerkintä | Heikompi uuttotehokkuus; kantaja-aine jää tuotteeseen |
Vaihe 3: itse uutto
Kun liuotin on valittu, mekaniikka vaihtelee:
Maserointi liottaa jauhettua materiaalia liuottimessa paikallaan olevassa astiassa tunteja tai päiviä, joskus sekoittaen. Yksinkertainen, hellävarainen, paljon liuotinta kuluttava ja hidas.
Perkolaatio johtaa liuottimen kolonniin pakatun materiaalipedin läpi, jolloin tuore liuotin kohtaa jatkuvasti osittain ehtynyttä kasviainesta. Samalla liuotinmäärällä tehokkaampi kuin maserointi ja herkkä pedin pakkaukselle – siksi partikkelikokojakaumalla on niin suuri merkitys.
Vastavirtauutto kuljettaa liuotinta ja kiintoainetta vastakkaisiin suuntiin peräkkäisten vaiheiden läpi, jolloin väkevin liuotin kohtaa ehtyneimmän materiaalin. Se on teollisessa mittakaavassa liuotintehokkain tapa ja tavallinen valinta jatkuvatoimiseen tuotantoon.
Avustetut menetelmät – ultraääni ja mikroaallot – parantavat aineensiirtoa ja lyhentävät uuttoaikoja. Ne ovat johonkin edellä mainituista sovellettavia tehostuskeinoja, eivät erillisiä lähestymistapoja.
Parametrit, joita valmistaja hallitsee ja joista voitte perustellusti kysyä, ovat lämpötila, aika, liuottimen ja kiintoaineen suhde, uuttovaiheiden määrä ja sekoitus. Lämpötila on se, jota kannattaa tutkia: kuuma ja nopea uutto antaa hyvän saannon ja voi hajottaa juuri ne ainesosat, joita merkkiaineenne mittaa. Jos uutteenne määritellään lämpöherkän yhdisteen perusteella, kysykää, mikä on prosessin enimmäislämpötila jokaisessa vaiheessa kuivaus mukaan lukien.
Vaihe 4: erotus, kirkastus ja väkevöinti
Uutto tuottaa nesteen, jossa on liuenneita ainesosia sekä suspendoitunutta kiintoainetta.
Erotus poistaa käytetyn kasvimateriaalin – puristus, suodatinpuristimet, dekantterit, sentrifugit. Saantoa menetetään tässä, jos puristus jää vajaaksi, ja kirkkautta menetetään, jos suodatus on riittämätön.
Kirkastus poistaa hienojakoisen kiintoaineen ja joskus myös ei-toivottuja yhdisteryhmiä. Syväsuodatus, kalvosuodatus ja joissakin prosesseissa hartsikäsittely. Hartsikäsittely on syytä ymmärtää, koska se voi rikastaa valikoivasti tiettyä yhdisteryhmää, ja hartsilla rikastettu uute on eri tuote kuin yksinkertainen tiiviste, vaikka molemmissa olisi sama lajinimi.
Väkevöinti poistaa liuottimen, tavallisesti haihduttamalla alennetussa paineessa. Tyhjiö laskee kiehumispistettä, mikä suojaa lämpöherkkiä ainesosia; juuri tässä huolellisen ja huolimattoman valmistajan ero jää usein paperilla näkymättömäksi mutta on ilmeinen valmiin tuotteen värissä ja aromissa. Putoavakalvo- ja pyyhkäisykalvohaihduttimet lyhentävät viipymäaikaa lämpötilassa, millä on merkitystä herkälle materiaalille.
Liuottimen talteenotto. Talteen otettu etanoli tislataan tavallisesti uudelleen ja käytetään uudestaan. Kysykää, testataanko talteen otettu liuotin ennen uudelleenkäyttöä, koska siirtymä edellisestä tuotteesta on todellinen ristikontaminaatioreitti monituotelaitoksessa.
Vaihe 5: standardointi
Standardointi on vaihe, joka muuttaa tiivisteen määritellyksi kaupalliseksi tuotteeksi, ja juuri siihen liittyy eniten ostajien sekaannuksia.
Uute voidaan kuvata kahdella eri tavalla:
- Suhteella (drug-to-extract ratio, DER). Esimerkiksi 10:1 – kymmenestä osasta kuivattua raaka-ainetta saatiin yksi osa valmista uutetta. Suhde kuvaa prosessia, ei koostumusta. Sillä on merkitystä vain, kun raaka-aineen laatu, liuotin ja kantaja-aineiden mahdollinen lisäys on kaikki ilmoitettu, koska kantaja-aineen lisääminen natiiviuutteeseen muuttaa laskutoimitusta muuttamatta kasvin kemiaa.
- Merkkiainepitoisuudella. Esimerkiksi nimetyn ainesosan ilmoitettu prosenttiosuus mitattuna nimetyllä menetelmällä nimettyä vertailustandardia vasten. Tämä kertoo enemmän – edellyttäen, että tiedätte, onko merkkiaine vaikuttava merkkiaine, vain tunnistukseen ja tasalaatuisuuteen käytettävä analyyttinen merkkiaine vai epäspesifisellä menetelmällä tehty ryhmämittaus.
Molemmilla kuvauksilla voidaan pelata siksi, että molempia voidaan säätää uuton jälkeen: sekoittamalla vahvempia ja heikompia eriä, lisäämällä kantaja-ainetta tai vilpillisissä tapauksissa lisäämällä erikseen ostettua eristettyä yhdistettä, jolloin määritys antaa oikean lukeman, vaikka sen takana oleva uute on heikko. Epäspesifiset kolorimetriset määritykset on erityisen helppo täyttää näin. Siksi määritysmenetelmä kuuluu analyysitodistukseen ja siksi kromatografinen sormenjälki – koko profiili, ei yksi piikki – on käytännön puolustuskeino. Standardointiopas käsittelee merkkiaineiden luokittelun ja eritelmän sanamuodot perusteellisesti, ja kasviraaka-aineiden CoA-oppaamme kertoo, miten syntyvää asiakirjaa luetaan.
Vaihe 6: kuivaus ja kantaja-aineet
Useimmat irtouutteet toimitetaan jauheina, joten tiiviste on kuivattava.
Sumukuivaus sumuttaa tiivisteen kuumaan ilmavirtaan. Nopea, jatkuvatoiminen, taloudellinen ja vakioreitti. Se vaatii lähes aina kantaja-aineen – maltodekstriinin, arabikumin, dekstriinin tai vastaavan – koska useimmat kasvitiivisteet ovat hygroskooppisia ja tahmeita eivätkä muodosta yksinään vapaasti juoksevaa jauhetta. Kosketusaika kuuman ilman kanssa on lyhyt, mikä rajoittaa lämpövaurioita.
Tyhjiöhihnakuivaus kuivaa alennetussa paineessa matalammassa lämpötilassa, jolloin lämpöprofiili on lempeämpi ja kantaja-ainetta tarvitaan usein vähemmän tai ei lainkaan. Hitaampi ja kalliimpi.
Pakastekuivaus on hellävaraisin ja kallein, ja se varataan aidosti lämpöherkälle materiaalille.
Kantaja-aineet eivät ole väärentämistä, kun ne ilmoitetaan: ne ovat käsittelyn fyysinen välttämättömyys. Ongelmaksi ne muuttuvat ilmoittamattomina, koska kantaja-ainepitoisuus laimentaa suoraan natiiviuutetta. Eritelmässä tulisi ilmoittaa jokaisen apuaineen nimi ja prosenttiosuus sekä juoksevuutta parantavat aineet, kuten piidioksidi. Kaksi jauhetta, joilla on sama otsikkosuhde ja eri kantaja-ainekuorma, ovat eri tuotteita, ja halvempi on tavallisesti halvempi juuri tästä syystä.
Viimeistelyvaiheet – seulonta mesh-eritelmään, sekoitus homogenointia varten, metallinilmaisu, pakkaaminen hallitussa kosteudessa vuorattuihin tynnyreihin – ratkaisevat, miten materiaali käyttäytyy omassa laitoksessanne.
Vaihe 7: laadunvalvontapisteet koko prosessin varrella
| Vaihe | Mitä tarkistetaan | Miksi ostajan kannattaa välittää |
|---|---|---|
| Saapuva raaka-aine | Lajin ja kasvinosan tunnistus, kosteus, vieraat aineet, torjunta-aineiden ja raskasmetallien seulonta | Eritelmän ulkopuolista lähtöainetta ei voi korjata myöhemmin; katsokaa raskasmetalliopas |
| Jauhatuksen jälkeen | Partikkelikokojakauma, hienoaineksen osuus | Ohjaa uuton tasalaatuisuutta ja pedin käyttäytymistä |
| Uuton aikana | Lämpötila, aika, liuotinsuhde, vaiheiden määrä | Tallenne, joka osoittaa, että erät on tehty samalla tavalla |
| Väkevöinnin jälkeen | Kuiva-ainepitoisuus, väri, prosessinaikainen määritys | Heikon tai ylikäsitellyn erän varhainen havaitseminen |
| Standardointi | Merkkiainemääritys nimetyllä menetelmällä, kromatografinen sormenjälki | Kohta, jossa vahvuusväittämät pitävät tai kaatuvat |
| Kuivauksen jälkeen | Kosteus, vedenaktiivisuus, irtotiheys, partikkelikoko | Käsiteltävyys, paakkuuntuminen ja stabiilius omassa prosessissanne |
| Valmis erä | Täysi CoA: tunnistus, määritys, liuotinjäämät, raskasmetallit, torjunta-aineet, mikrobiologia | Vapautuspäätöksenne ja sääntelyaineistonne |
| Stabiilius | Määritys ja ulkonäkö ajan kuluessa määritellyissä olosuhteissa | Pitääkö eritelmä vielä säilyvyysaikanne lopussa |
Mikrobiologinen hallinta ansaitsee oman huomautuksensa. Vesipohjaiset vaiheet ovat ravinnepitoisia ja lämpimiä; prosessin on hallittava kontaminaatio näissä kohdissa sen sijaan, että luotettaisiin lopussa tehtävään käsittelyyn. Parametrit ja niiden tulkinta käsitellään kasviraaka-aineiden mikrobiologisten raja-arvojen oppaassa.
Sääntelytausta, joka ostajan kannattaa tuoda keskusteluun
Kaksi aluetta yllättää ostajat liian myöhään.
Ensimmäinen on uuselintarvikeasema. Uute ei ole EU:ssa automaattisesti sallittu vain siksi, että kasvi on tuttu. Jos valmisteella ei ole merkittävää käyttöhistoriaa unionissa ennen toukokuuta 1997 – ja uusi uuttoreitti tai selvästi korkeampi pitoisuus voi luoda juuri tällaisen tilanteen – voidaan vaatia lupa asetuksen (EU) 2015/2283 nojalla. Uuselintarvikeriskin oppaamme selittää, miten tämä arvioidaan ennen kuin sitoudutte koostumukseen.
Toinen on uutteen tehtävä tuotteessanne. Maun tai aromin vuoksi lisätty uute voi kuulua aromeja koskevaan asetuksen (EY) N:o 1334/2008 kehykseen, kun taas samaa kasvia teknologisen vaikutuksen vuoksi käytettäessä sitä voidaan pitää lisäaineena, ja luonteenomaisena ainesosana käytettynä se ei ole kumpaakaan. Luokittelu muuttaa merkintöjänne ja asiakirja-aineistoanne. Ratkaiskaa asia ennen tuotannon skaalaamista, älkää sen jälkeen. Laajemman kuvan EU:n tarjontatilanteesta ravintolisä- ja elintarvikebrändeille saatte kasviuutteiden hankintaoppaastamme.
Mitä valmistajalta kannattaa kysyä – ja vastaukset, joiden pitäisi huolestuttaa
- ”Mikä kasvinosa, miltä alueelta ja miten tunnistus varmistetaan?” Epäröinti tässä on hylkäysperuste.
- ”Mikä liuotin, missä pitoisuudessa ja mikä on liuotinjäämän raja-arvo ja menetelmä?” ”Luonnollinen liuotin” ei ole vastaus.
- ”Mikä on prosessin enimmäislämpötila kuivaus mukaan lukien?” Olennainen jokaisen lämpöherkän merkkiaineen kohdalla.
- ”Onko tämä natiiviuute vai sisältääkö se kantaja-ainetta, ja kuinka monta prosenttia?” Vastauksen pitäisi olla luku.
- ”Mikä määritysmenetelmä ja mikä vertailustandardi tukevat merkkiaineen prosenttiosuutta?” Epäspesifinen menetelmä korkean otsikkoluvun takana on varoitusmerkki.
- ”Voinko nähdä tuoreen erän kromatografisen sormenjäljen?” Paras yksittäinen väärentämistä torjuva asiakirja, joka on käytettävissänne.
- ”Onko laitos monituotelaitos, ja miten ristikontaminaatio ja liuottimen uudelleenkäyttö hallitaan?” Erityisen olennaista, jos teillä on allergeenirajoitteita.
- ”Mitä stabiiliustietoja on olemassa ja missä olosuhteissa?” Jos niitä ei ole, te olette stabiiliustutkimus.
Arovela toimittaa irtotavarana kasviraaka-aineita ja kasviuutteita ostajille EU:ssa ja Ukrainassa ISO 22000-, ISO 9001- ja ISO 27001 -hallintajärjestelmien puitteissa; käsittely tapahtuu Sındırgıssa Balıkesirissä ja jakeluvarasto on Solingenissa Saksassa. Työskentelemme eräkohtaisten asiakirjojen pohjalta – DER, merkkiaine, menetelmä, kantaja-aineilmoitus, liuotinjäämien ja kontaminanttien testaus – ja kerromme yhtä mielellämme, kun muualta saamanne eritelmä ei täsmää. Se keskustelu ei maksa mitään, ja se on säästänyt ostajilta paljon.
Usein kysytyt kysymykset
Onko korkeampi DER-suhde aina vahvempi uute?
Ei. Suhde kuvaa, kuinka paljon raaka-ainetta käytettiin suhteessa valmiiseen painoon, ja sitä voidaan paisuttaa käyttämällä heikompilaatuista raaka-ainetta tai vertaamalla uutteita, joiden kantaja-ainekuormat eroavat. Kaksi saman kasvin 10:1-uutetta voi erota merkkiainepitoisuudeltaan huomattavasti. Vertailkaa merkkiaineen prosenttiosuutta, määritysmenetelmää ja ilmoitettua kantaja-ainepitoisuutta yhdessä.
Millainen liuotinjäämätaso minun pitäisi hyväksyä?
Se riippuu liuottimesta ja markkinasta. Etanolia pidetään vähätoksisena liuottimena, ja tärkeimmät farmakopeat sallivat sille suhteellisen korkeat jäämätasot, kun taas korkeamman riskiluokan liuottimilla rajat ovat paljon tiukemmat. Tärkeää on, että eritelmässä nimetään liuotin, ilmoitetaan numeerinen raja-arvo ja nimetään testimenetelmä ja että analyysitodistuksessa raportoidaan todellinen luku eikä pelkkää ”täyttää vaatimukset”.
Miksi kaksi toimittajaa ilmoittaa samalle uutteelle hyvin erilaiset toimitusajat?
Yleensä siksi, että toinen poimii luettelotuotteen hyllystä ja toinen ajaa tuotantokampanjan teidän eritelmänne mukaan. Räätälöity standardointi sisältää raaka-aineen hankinnan, tuotantoajon, analyysimenetelmätyön ja vapautuskierroksen. Kysykää, kummasta teille tarjotaan, koska se muuttaa sekä toimitusaikaa että sitä, kuinka toistettava seuraava erä on.
Voidaanko uute valmistaa ilman kantaja-ainetta?
Joskus. Natiiveja, kantaja-aineettomia jauheita on olemassa, ja ne valmistetaan tavallisesti lempeämmillä kuivausreiteillä, mutta monet kasvitiivisteet ovat liian hygroskooppisia muodostaakseen stabiilin, vapaasti juoksevan jauheen ilman sitä. Jos kantaja-aineettomuus on teille tärkeää, varautukaa erilaiseen kuivausmenetelmään, erilaiseen käsiteltävyyteen ja erilaiseen kustannusrakenteeseen ja pyytäkää näyte, jota on varastoitu jonkin aikaa, tuoreen sijaan.
Miten varmistan, ettei uutteeseen ole lisätty eristettyä yhdistettä?
Yksittäinen merkkiainemääritys ei sitä kerro. Koko profiilin kromatografinen sormenjälki kertoo, koska aito uute näyttää kasvin tuottamien sukulaisyhdisteiden kokonaisuuden, kun taas terästetty uute näyttää hallitsevan piikin ilman sen luonnollisia seuralaisia. Pyytäkää ostamanne erän sormenjälki ja verratkaa sitä vertailuprofiiliin.
Uutteen määrittely niin, että sen voi tilata uudelleen
Uute-eritelmän testi ei ole se, onko ensimmäinen erä hyvä. Se on se, onko viides, eri satovuodelta peräisin oleva erä tunnistettavasti sama tuote. Tämä saavutetaan nimeämällä kasvinosa, liuotin, prosessilämpötilan yläraja, merkkiaine menetelmineen ja kantaja-aine – ja pyytämällä sormenjälkeä luvun sijaan.
Lähettäkää meille laji, merkkiaine, jonka mukaan työskentelette, käyttökohde ja vuosimäärä ja pyytäkää tarjous. Jos saamanne eritelmä on monitulkintainen, kerromme, mitkä rivit on korjattava ennen kuin kukaan tarjoaa lukua.